Joku kävelee postilaatikolleen ja saa postin sijaan sydämenpysähdyksen, joku kirjoittaa julkaisemattomaksi jäävän maailman hienoimman runon, joku pelaa hiekkakentällä jalkapalloa ilman kenkiä. Joku nostaa märkiä lakanoita pesukoneesta ja huomaa niistä tulleen vaaleanpunaisia, joku näkee parvekkeella talitiaisia ja hymyilee, joku huomaa roskia syövän hevosen ja itkee.
Joku saa ensimmäisen kerran kätensä tytön paidan alle, joku istuu autoon ja päättää jättää perheensä. Joku lukee Decameronen alkusanoja, joku maalaa omakuvaa oranssissa talossa, joku nauraa niin että putoaa lattialle, joku seisoo vuoren laella.
Joku miettii, miten hurja ja absurdi ajatus on 6,8 miljardin elämän ja hetken päällekkäisyys. Ja kirjoittaa.
Miksi ahdistumme ajatuksesta, että asiat tapahtuvat jossain muualla, jossain missä me itse emme ole? Sillä muualla joka tapauksessa tapahtuu, olimme me itse missä tahansa.
Pitäisi yrittää muistaa, että minulle itselleni kaikki tapahtuu juuri tässä, eikä missään muualla.
Kuvat ovat Jon Rafmanin kiehtovasta blogista, joka koostuu Google Street View:n sattumanvaraisesti tallentamista hetkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti